Ateneumin taidekokoelmat

Ateneum on maamme suurin taidemuseo, jonka kokoelmat ovat taiteen osalta Suomen mittavimmat. Mukana on todella suuri ja monipuolinen kokoelma kotimaista taidetta, sekä useasta sadasta teoksesta koostuva ulkomaisten taiteilijoiden teoskokoelma. Museo ei keskity yksinomaan maalauksiin, vaan myös veistosten ja piirustusten ystäville löytyy runsaasti katseltavaa ja ihmeteltävää.

Ateneumin kotimaisen taiteen helmet

Ateneum tarjoaa Suomen suurimman kokoelman kotimaista taidetta. Taidekokoelma on mittaamattoman arvokas, ja se esittelee suomalaisen taiteen kehitysvaiheet yli kolmensadan vuoden takaa aina 2000-luvulle saakka. Vaikka Ateneum tarjoaa myös vaikuttavan määrän kansainvälisten taiteilijoiden teoksia, on sen suomalaisesta taiteesta koostuva kokoelma erittäin merkittävä. Ei ole mikään ihme, että Suomen 100-vuotisen itsenäisyyden kunniaksi vuonna 2017 monet Ateneumin tunnetuimmista kotimaisista teoksista lähetettiin kotimaankiertueelle eri museoihin ja gallerioihin. Nyt teokset ovat kuitenkin palanneet takaisin kotiinsa eli Ateneumiin, missä niitä voi käydä jälleen ihailemassa.

Yksi Ateneumin rakastetuimmista ja samalla myös tunnetuimmista suomalaisen taiteen helmistä on ehdottomasti Albert Edelfeltin maalaama teos Ruokolahden eukkoja kirkonmäellä, jonka taiteilija on maalannut vuonna 1887. Tämä eteläkarjalaiseen maisemaan istuva aikalaiskuvaus on hyvin tunnistettava teos, ja siksi se kiehtookin monia museoon saapuvia vierailijoita. Toinen todella pidetty taideteos, jonka Ateneumin kokoelma pitää sisällään, on Eero Järnefeltin vuonna 1893 taiteilema maalaus Raatajat rahanalaiset. Kyseessä on lähes ikoninen kuvaus kaskeamisesta, joka vielä sata vuotta sitten oli suomalaisten maanviljelijöiden arkea. Myös Hugo Simbergin Iltaa kohti vuodelta 1913 on paljon ajatuksia herättävä teos.

Ateneumin kansainvälisen taiteen kokoelma

Ateneumissa on varsin mittava kokoelma taideteoksia monelta tunnetulta kansainväliseltä taiteilijalta. Kaiken kaikkiaan kansainvälisen taiteen kokoelma sisältää yli 650 taideteosta eri taidemuodoissa. Edustettuina ovat niin maalaukset, piirustukset, veistokset kuin erilaiset grafiikatkin. Monet vähänkään taidetta tuntevat tietävät ainakin nimeltä muun muassa sellaiset suuret taiteilijat kuten Cézanne, Gauguin, van Gogh, de Goya, Modigliani, Chagall, Delacroix, Repin, Rodin, Munch ja Zorn. Näiden kaikkien taiteilijasuuruuksien teoksia on esillä myös Ateneumissa.

Yksi merkittävimpiä töitä Ateneumin kokoelmassa on ehdottomasti teos nimeltä Katu, Auvers-sur-Oise. Teoksen on vuonna 1890 maalannut hollantilainen Vincent van Gogh.