Helsinki on täynnä mitä mielenkiintoisimpia museoita. Kaiken kaikkiaan niitä on kaupungissa noin 80, joten ihan heti eivät museot lopu kesken, vaikka yhden päivän aikana vierailisi useammassakin paikassa. Kaupungin eri museot tarjoavat runsaasti mielenkiintoisia elämyksiä, sillä museoita on tarjolla niin valokuvauksen, taiteen, designin, kasvitieteen kuin luonnonhistoriankin ja monen muun alan saralla. Lisäksi Helsingissä on upeita ulkoilmamuseoita, joista suosituimpia ja suurimpia ovat Helsingin edustalla oleva Suomenlinna, ja etenkin kesäisin ihastuttava Seurasaari. Jos klassinen taide kiinnostaa, on rautatieasemaa vastapäätä oleva Ateneumin taidemuseo lähes pakollinen pysähdyspaikka Helsingissä. Monissa Helsingin museoissa on myös kahviloita ja ravintoloita, joissa vierailijat voivat hetken aikaa hengähtää, ja nauttia eväitä.
Seuraavaksi esittelemme muutamia loistavia esimerkkejä Helsingin tarjoamista museoista:
- Sinebrychoffin taidemuseo esittelee muinaisia eurooppalaisia taidekokoelmia, ja toimii samalla Sinebrychoffin perheen kotia esittelevänä museona. Tämä museo on myös osa Suomen kansallisgalleriaa kahden muun taidegallerian ohella.
- Amos Andersonin taidemuseo on suurin yksityinen museo Helsingissä. Tämä Yrjönkadulla sijaitseva museo on Föreningen Konstsamfundetin omistama ja hallinnoima, ja se esittelee moderneja taideteoksia Amos Andersonin henkilökohtaisesta taidekokoelmasta. Mukana on monien tunnettujen artistien töitä.
- Ateneum on yksi maamme suosituimmista museoista, ja samalla osa Suomen kansallisgalleriaa. Ateneum sijaitsee keskeisellä paikalla rautatieasemaa vastapäätä, joten sitä ei voi olla huomaamatta Helsingissä käydessään.
- Didrichsenin taidemuseo on Marie-Louise ja Gunnar Didrichsenin perustama museo Helsingin Kuusisaaressa. Se esittelee sekä pysyviä, että vaihtuvia näyttelyitä, jotka koostuvat suomalaisesta taiteesta, sekä muinaisista aasialaisista ja eteläamerikkalaisista taide-esineistä ja taiteesta yleisesti.
- Helsingin taidemuseo (HAM) on suosittu taidemuseo, joka avasi ovensa pitkän tauon jälkeen vuonna 2015. Museo pitää sisällään yli 9000 taideteosta, ja lisäksi siellä on Tove Janssonin töistä koottu pysyvä näyttely .
- Seurasaaren ulkoilmamuseo on ainutlaatuinen elämys Helsingin Seurasaaressa. Kävijät pääsevät tutustumaan entisaikojen asumuksiin ulkoilmamuseossa.
- Kansallismuseo kertoo kävijöille Suomen historiasta aina keskiajalta nykypäivään saakka. Museo on silmiä avartava elämys kenelle tahansa.
- Luonnontieteellinen keskusmuseo on perustettu vuonna 1988, ja sinne kerätään monenlaisia eläintieteellisiä, kasvitieteellisiä ja maantieteellisiä näytteitä. Museo toimii Helsingin yliopiston alaisuudessa.